• Vieraskynä

    Vaaleissa äänestäminen ei ole helppoa naisasianaiselle 2020-luvulla

    Eduskuntavaalit käydään Suomessa sunnuntaina 2.4.2023. Kuten aiemmissakin vaaleissa, äänestyspäätös muodostuu vaikeaksi vasemmistolaisittain suuntautuvalle naisasianaiselle.  Vasemmistoon luettavat puolueet – SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto – puolustavat kyllä julkisesti feminismiä, ja ovat menneellä hallituskaudella saaneet aikaan myös naisten kannalta hyviä uudistuksia, kuten seksuaalirikoslain…

  • Vieraskynä

    Abortti on harvoin naiselle helppo päätös

    Lehdissä ja sosiaalisessa mediassa on ollut viime päivinä paljon puheenvuoroja liittyen aborttiin ja aborttioikeuteen. Yhdysvaltain korkeimman oikeuden päätös kumota Roe vs. Wade (1) on herättänyt kiivasta keskustelua aborteista – sekä puolesta että vastaan. Abortti on monelle tunteita herättävä aihe. Somekeskusteluissa…

  • Vieraskynä

    Imetysohjausta vai imetyspainostusta?

    Tässä blogikirjoituksessa kirjoittaja pohtii imetykseen liittyviä paineita ja imetysohjausta. Kun päätin lopettaa vauvani imettämisen varhaisessa vaiheessa, kärsin asiaankuuluvasti tunnontuskista ja häpesin. Koin, että olen epäonnistunut äitinä, ja säälin vauvaani, joka jäi jostakin paitsi – muustakin kuin äidinmaidosta. Mietin, että jos…

  • Vieraskynä

    Pitkä ikävä leikki

    Somen vaikutuksesta nuorten tyttöjen mielenterveyteen Olen pian kolmikymppinen nainen, ja kamppaillut teininä mielenterveyteni kanssa. Kun olin varhaisteini-ikäinen ennen 2010-lukua sosiaaliset mediat alkoivat vasta muodostua. Tuolloin nuoret latasivat kuviaan esimerkiksi Irc-galleriaan ja pitivät yhteyttä toisiinsa etupäässä MSN Messengerin avulla. Siirtyessäni peruskoulusta…

  • Vieraskynä

    Naistentaudit ovat naiskysymyksiä

    Naisen anatomiasta on historiassa kehitelty mitä mielikuvituksellisimpia teorioita, joista monia on käytetty välineenä naisten kontrolloimiseen ja alistamiseen. On uskottu, että naiset kärsivät peniskateudesta, he ovat epätäydellinen versio miehestä ja heidän sukupuolielimensä ovat kääntyneet tämän takia “sisään päin”. Tämä on myös…

  • Vieraskynä

    Pohdintaa naisvaltaisten alojen tilanteesta Suomessa

    Useilla naisvaltaisilla aloilla on Suomessa meneillään kriisiin verrattava tilanne. Koronapandemia ja siihen liittyvät rajoitteet ovat pahentaneet entisestään tilannetta aloilla, jotka olivat jo pandemiaa ennen ongelmissa. Erityisen vaikeaa on sosiaali- ja terveysalalla, mutta tietyillä myös palvelualoilla ja jopa korkeakoulutettujen keskuudessa on…

  • Vieraskynä

    Olen nainen, jolla ei ole kohtua

    Minusta ei koskaan tullut äitiä. Syyt ovat moninaiset ja olen joutunut käsittelemään niitä vuosien varrella useita kertoja. On aina jokin uusi kohta elämässä, jossa lapsettomuus tulee vastaan – yleensä, kun sitä odottaa vähiten. Kohtuni poistettiin monenlaisten terveysongelmien vuoksi. Se alleviivaa…