Pitkä ikävä leikki
Somen vaikutuksesta nuorten tyttöjen mielenterveyteen
Olen pian kolmikymppinen nainen, ja kamppaillut teininä mielenterveyteni kanssa. Kun olin varhaisteini-ikäinen ennen 2010-lukua sosiaaliset mediat alkoivat vasta muodostua. Tuolloin nuoret latasivat kuviaan esimerkiksi Irc-galleriaan ja pitivät yhteyttä toisiinsa etupäässä MSN Messengerin avulla. Siirtyessäni peruskoulusta toiselle asteelle saapui ensin Facebook ja pian sen jälkeen älypuhelimet. Vaikka netissä roikkuminen oli useimmille teineille tärkeää, tietokoneet olivat suurimman osan teini-ikääni isoja laatikoita olohuoneen nurkassa, joiden käyttövuoroista joutui usein taistelemaan sisarusten kanssa. Usein koneella saatettiin roikkua myös porukalla niin, että käytimme yhdessä jonkun kotikonetta. Suurin osa elämästämme oli kuitenkin virtuaalitodellisuuden ulkopuolella – toisin kuin tytöillä nykyään. Älypuhelinten myötä some kaikkein sairaimpine sisältöineen seuraa nuoria kouluun, vapaa-ajalle ja vie jopa siivun heidän yöunistaan. Erityisen huolestuttavaa tämä on ollut koronapandemian aiheuttamassa tilanteessa, jossa nuoret ovat entistä enemmän jääneet vain somen varaan kaikessa sosiaalisessa toiminnassaan. (1)
Monet negatiiviset ilmiöt, joista on puhuttu laajemmin vasta älypuhelinten myötä, olivat olemassa jo omassa nuoruudessani. Ei esimerkiksi ollut mitenkään tavatonta, että Irc-gallerian kautta saattoi oman kuvan kommenttikenttään ilmestyä joku vieras mies. Joskus nämä miehet kysyivät Messenger-osoitetta, ja halusivat siellä videoyhteyteen, jossa näytölle lävähtikin sitten miehen sukuelin. Vastaavaa tapahtuu tytöille myös nykyisin, ja vielä paljon laajemmassa mittakaavassa. Esimerkiksi Ilta-Sanomissa eräs äiti kertoo 11-vuotiaan tyttärensä kohdanneen niin vakavaa ja jatkuvaa ahdistelua Snapchatissa, että tyttö alkoi saada raivokohtauksia ja vakavaa masennusoireilua. (2)
Somessa vaanivat saalistajat ja sen aikuinen sisältö vaikuttavat tyttöjen lapsuuden lyhenemiseen. Se, että tytöt viimeistään murrosiän puhjettua repäistään maailmaan, jota monella aikuisellakaan ei ole valmiuksia käsitellä, on omiaan vaikeuttamaan tervettä psyyken ja identiteetin kehitystä. Yhä useammille tytöille puberteetti on kokemuksena traumaattinen somessa tapahtuvan seksuaalisen saalistamisen vuoksi. Silloin tytöt kääntävät usein muuttunutta sosiaalista todellisuuttaan kohtaan kokemansa negatiiviset tunteet oman muuttuneen kehonsa syyksi. Tämä voi näkyä inhona kaikkia kehossa näkyviä naiseuden merkkejä kohtaan, ja johtaa esimerkiksi anoreksiaan. Muistan itsekin puberteetin tuntuneen siltä, että kehoni jollain tavalla on minua vastaan. Kaipasin tuolloin peterpanmaisesti puberteettia edeltävää vapauden tunnetta, jota rintaliivit ja kuukautiset kaikkine vaivoineen tuntuivat rajoittavan. En osaa edes kuvitella, miten solmuun mieleni olisi mennyt, jos merkittävin sosiaalinen tukeni olisi tullut medioista, joissa tykkäyksiä sataa oman kehon seksualisoinnista tai vaihtoehtoisesti seksualisoinnista johtuvasta kehovihasta.
Toinen jo pitkään somemaailmassa vaikuttanut ilmiö on ollut erilaisten mielenterveysongelmien ihannointi. Kun olin teini, oli jo mahdollista löytää nettiyhteisöjä, joissa kannustettiin esimerkiksi viiltelyyn ja anoreksiaan. Nykyisin vastaavia yhteisöjä löytyy esimerkiksi Instagramista ja TikTokista. Mielenkiintoinen, joskin vaarattomammasta päästä oleva esimerkki on tapaus, jossa nuorten tyttöjen todettiin kehittäneen Touretten oireyhtymän oireita katsottuaan paljon Tourette-aiheisia TikTok-videoita. (3) Tämä herättääkin kysymyksen siitä, miten suuresti videot vaikuttavat jopa aivojen toimintaan. On esitetty, että some vaikuttaa ainakin ihmisen keskittymiskykyyn ja mielihyvän tuntemuksiin. Tällä perusteella voisi kuvitella, että mielihyvästä vastaavien aivoalueiden toiminnan häiriintyminen voisi aiheuttaa ainakin masennusoireita. Somesta saadut voimakkaat mielihyvän tunteet vaikuttavat osaltaan myös siihen, että some muodostuu nuorille tärkeämmäksi paikaksi viettää aikaa kuin ”tosielämä”. Tämä yhdistettynä kyseenalaiseen ja epäterveeseen sisältöön on kuin myrkkyä nuorten mielenterveydelle.
Monet opettajat ovat maininneet, että jopa ala-asteella lapset ennemmin selaavat älypuhelimiaan kuin leikkivät tai pelaavat välitunneilla. (4) Voidaankin ajatella, että jossain mielessä leikki on siirtynyt someen. Tästä esimerkkinä erilaiset identiteetti- ja alakulttuurikokeilut, joita voidaan pitää sosiaalisesti hyväksyttävänä tapana ”leikkiä” vielä pitkälle teini-ikään. Näillä kokeiluilla voi olla kuitenkin vaarallisia, jopa pysyviä vaikutuksia. Entä jos osa niistä nuorista tytöistä, jotka päätyvät mukaan jotain mielenterveysongelmaa ihannoivaan nettiyhteisöön kehittävätkin oikeita ongelmia tätä mielenterveysongelmaa ”leikkiessään”? Koska leikki on tärkeää ihmisen mielikuvituksen kannalta, on surullista, että nykyiset nuorille annetut leikin välineet ovat omiaan rajoittamaan mielikuvituksen toimintaa. Ne antavat käyttäjilleen valmista, passiivista viihdettä, ja aktiiviseenkin toimintaan valmiita sapluunoita sen sijaan, että herättelisivät käyttäjäänsä keksimään asioita itse. Väittäisin, että tämä ongelma koskettaa erityisesti tyttöjä, joiden odotetaan kypsyvän poikia aikaisemmin. Toisaalta tämä mielikuvitusmaailmassa eläminen voi venyä pitkälle aikuisuuteen ja häiritä tyttöjen tervettä itsenäistymistä.
Somen sisältämien algoritmien ansiosta tyttöjen on mahdollista joutua yhä syvemmälle aina vain sairaampiin yhteisöihin, ja alkaa pitää näitä somekuplia ”normaaleina” sen vuoksi, että niissä he eivät altistu vaihtoehtoisille diskursseille. Se, että jokin nettiyhteisö näennäisesti vaikuttaa olevan terveempi kuin valtavirrassa näkyvät silotellut kuvat (joita syystäkin usein syytetään paineiden luomisesta tytöille), ei tarkoita, etteivätkö tietyt haitalliset ilmiöt voisi ulottautua monenlaisiin yhteisöihin. Esimerkiksi Suojellaan lapsia -järjestön toiminnanjohtaja Nina Vaaranen-Valkosen mukaan nettisaalistajia löytyy käytännössä kaikilta somealustoilta, erityisesti niiltä, jotka ovat lasten suosiossa. Näistä saalistajista tulisi Vaaranen-Valkosen mukaan sitkeästi tehdä rikosilmoituksia, jotta ongelmaa saataisiin kitkettyä. (5)
Olisi myös hyvä, jos nuoret saisivat esimerkiksi valvottua vertaistukea kohtaamiinsa ongelmiin, eivätkä ajautuisi yhteisöihin, joissa ongelmien pahenemisesta palkitaan. Kaikkein tärkeintä nuorten tyttöjen mielenterveydelle olisi kuitenkin se, että elämä netin ulkopuolella ohittaisi jälleen somen varjomaailman.
Kirjoittaja on Naisten rintama ry:n jäsen
Lähdeviitteet:
(1) ”Käsillä on tyttöjen hätähuuto: ”Tämä on kova hinta”” (Iltalehti 9.10.2021) https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/42e3178b-23af-4839-9b03-d6b363a24ed6
(2) ”Saalistajat iskivät 11-vuotiaaseen Snapchatissa” (Iltasanomat 17.10.2020 ) https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006670590.html
(3) “TikTok is giving teen girls Tourette-like tics: Doctors call it a ‘pandemic’”(NYPost 20.10.2021) https://nypost.com/2021/10/20/tiktok-is-giving-teen-girls-tourette-like-tics-doctors-say/
(4) “Opettajat joutuvat jatkuvasti kinaamaan oppilaiden kanssa puhelimen käytöstä: ”Päättäjät voisivat jalkautua katsomaan todellista tilannetta”“ (Iltalehti 9.2.2019) https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d9100a73-86d9-47b9-8b77-e1ab87aaf48a
(5) ”Lasten nettisaalistajat pääsevät usein kuin koira veräjästä – ”Siitä syystä tämä on niin vahvasti piilorikollisuutta”” (Iltasanomat 17.10.2020) https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006670606.html
