Näkymättömät naiset – miten kohdata nainen marginaalissa

Luin hiljattain Vanajan vankilan ja Hämeen yhdyskuntaseuraamustoimiston johtaja Kaisa Tammi-Moilasen toteuttaman kartoituksen naisvankien tilanteesta eri puolilla Suomea. Selvitys oli tärkeä avaus siitä, miten naiset ovat vankilassa niitä toisia, marginaalissa. Vankilamaailma on rakennettu miesten ehdoilla, eikä naiserityistä osaamista tai palveluita välttämättä ole lainkaan. Olen kohdannut entisiä ja nykyisiä vankeja toimiessani sosiaalityöntekijänä. Tunnistin Tammi-Moilasen tekstissä paljon sellaisia elementtejä, joita olen asiakastyössä kohdannut. Kohtaamieni naisten tarinat ovat monin tavoin erilaisia keskenään, ja niissä on silti jotakin hyvin samanlaista.

Naiset, jotka elävät yhteiskunnan laitamilla, ovat useimmiten kokeneet hyvin vaikeita asioita lapsuudesta alkaen. Heitä on saatettu kaltoinkohdella, pahoinpidellä tai käyttää hyväksi jo varhaisesta lapsuudesta asti. Aikuisia ei ole välttämättä ollut tukena lainkaan. Monet nyt jo keski-ikäiset, raskaan elämän kokeneet naiset ovat lapsuudessaan saattaneet olla koulussa levottomia tai väsyneitä, koska eivät ole voineet nukkua öisin päihteitä käyttävien vanhempiensa aiheuttaman metelin vuoksi. Tai kenties siksi, että ovat joutuneet huolehtimaan pienemmistä sisaruksistaan, joista kukaan muu ei ole välittänyt.

Nämä naiset on usein leimattu jo lapsina hankaliksi, sopeutumattomiksi ja vääränlaisiksi. Siinä, missä joskus on voitu todeta poikien olevan poikia, tyttöjen sopimaton käytös on näyttäytynyt helposti paljon negatiivisemmin. Varsinkaan aiempina vuosikymmeninä lasten taustoista ei oltu kiinnostuneita eikä ollut edes olemassa tietoa siitä, että esimerkiksi väkivallan kokemukset saattavat saada lapsen oireilemaan levottomasti ja aggressiivisesti. Tytöiltä odotettiin menneisyydessä monesti poikia enemmän sopeutumista ja mukautuvuutta, ja negatiivinen kierre ja leimautuminen häiriköksi on voinut saada alkunsa varsin pienestäkin rikkeestä kouluympäristössä tai muualla arjessa.

Tammi-Moilasen selvityksessä haastateltu henkilökunta kuvasi ajoittain vankilassa olevia naisia hankaliksi. Naisilla oli keskenään haasteita tulla toimeen ja konflikteja saattoi herkästi syntyä, jos henkilökuntaa ei ollut ohjaamassa yhteistä toimintaa. Naisten kanssa eivät toimineet samanlaiset säännöt ja toimintatavat kuin miesten kanssa.

Tekstiä lukiessani pohdin, voisiko osin olla kyse siitä, että vankilassa olevat naiset ovat niin monin tavoin marginaalissa? He ovat olleet rikollisten maailmassa altavastaajia ja monesti hyvin riippuvaisia miehistä. Esimerkiksi huumeita kadulla käyttävien maailmassa naiset ovat aina hierarkian pohjalla, kaikkien muiden armoilla. Naiset kohtaavat paljon väkivaltaa ja kuten Tammi-Moilasen selvityksessäkin todettiin, suurimmalla osalla on kokemusta lähisuhdeväkivallasta ja siitä, että mies on raiskannut heidät.

Jos on vuosia, kukaties koko elämänsä, ollut asemassa, jossa joutuu taistelemaan pienestäkin turvasta, voi olla, että ihminen ei ole ensi sijassa ”helppo” tai ”miellyttävä”. Jos selviytyäkseen on käyttänyt tietynlaisia toimintatapoja, ne eivät hetkessä katoa. Siksi toivoisin, että pyrkisimme ymmärtämään, miksi vankilassa olevat tai muuten marginaalissa elävät, vaikeita asioita kokeneet naiset saattavat olla haastavia kohdattavia. Naiset eivät ole vain rikoksen tekijöitä, he ovat myös rikosten uhreja. Monet ovat kokeneet lähes koko elämänsä väärinkohtelua. Julkaisussa kuvattiin muun muassa sitä, että naisista osa ei kyennyt määrittelemään, millaisia rajoja miessuhteissa voi asettaa.

Naisvangit toivoivat Tammi-Moilasen julkaisussa sitä, että heidät kohdattaisiin ystävällisesti. Ohjattua, yhteistä toimintaa toivottiin myös lisää. Näiden toiveiden hyödyllisyyttä tukee ymmärrys traumainformoidusta työotteesta. Traumainformoitu, tunnehaavat huomioiva ihmisten kohtaaminen tarkoittaa sitä, että ammattilaiset ymmärtävät asiakkaidensa traumahistorian vaikutuksen näiden toimintaan. Traumainformoidusti toimiessa ymmärretään, että kun ihminen on kokenut traumaattisia asioita, hänen käyttäytymisensä ja valintansa eivät ole välttämättä järkisyin perusteltavissa.

Lapsuuden haitallisilla kokemuksilla on kauaskantoisia seurauksia yksilön henkiseen ja fyysiseen terveyteen. Päihteiden ongelmallisella käyttämisellä ja traumaattisella stressillä on yhteys toisiinsa. Myös esimerkiksi vuorovaikutuksessa olemisen haasteiden taustalla voi olla traumaattisia kokemuksia. Toivoisinkin, että me ammattilaiset malttaisimme aina pysähtyä pohtimaan, miksi kohtaamamme nainen on hankala tai haastava. Voisiko hänen toiminnallaan olla jokin merkitys?

Naisten rooli on miesvaltaisissa yhteisöissä, kuten vankilassa, aina marginaalissa. Jos ymmärrämme sen, miten miesten maailmassa altavastaajana elänyt nainen on joutunut taistelemaan, voimme myös helpommin ymmärtää sen, että hän on avun ja tuen tarpeessa, ei vain haastava. Ammattilaisten on tärkeää ymmärtää, että naiset eivät ole vain määrällinen vähemmistö vankilassa: he ovat myös monin muin tavoin haavoittuvaisempia kuin miehet.

Kirjoittaja on Naisten rintama ry:n jäsen