Vinkkejä tyttöjen terveemmän kasvun tukemiseen

Nyt yli nelikymmenvuotiaana naisena olen usein pohtinut sitä, kuinka minuun on sekä perheeni, läheisteni että ympäröivän yhteiskunnan osalta suhtauduttu pienenä tyttönä, teini-ikäisenä ja jo aikuistuneena naisena. Omien havaintojeni perusteella tulin siihen tulokseen, että minuun on sukupuoleni takia suhtauduttu eri tavoin, ja minua on lapsesta asti kohdeltu toisin kuin poikia (ja sittemmin miehiä).

Katsoin hiljan videon (1), jossa käsitellään sitä, kuinka jo tyttölapsia kehotetaan olemaan varovaisempia ja leikkimään ”turvallisempia” leikkejä, ja kuinka poikien riskinottoon ja epäonnistumisiin suhtaudutaan yleisellä tasolla jo pienestä pitäen positiivisemmin. Videolla pohdittiin myös sitä, kuinka tällaiset asenteet ja puheet voivat osaltaan heijastua siihen, että naiset eivät aikuisinakaan uskalla ottaa riskejä tai esittää kohtuullisiakaan vaatimuksia oloistaan ja palkkauksestaan esimerkiksi työelämässä.

Pyrin tässä tekstissä tuomaan ilmi muutamia keinoja, joiden turvin voisimme sekä yksilöinä että laajemmin myös yhteisönä pyrkiä luomaan ympäristön, jossa kannustamme tyttöjä pienestä pitäen luottamaan itseensä ja kykyihinsä. Asenteet naissukupuolen heikkoudesta ja epävakaasta tunne-elämästä näyttävät juurtuneen syvälle, kun pohdin omaa historiaani ja nykyisyyttäni. Mutta näkemykseni on, että askel kerrallaan voimme myös korjata stereotyyppeihin nojaavia käyttäytymismalleja.

Listaan tähän joitain yksinkertaisia keinoja, joita voimme itse kukin soveltaa arjessa ja erilaisissa kohtaamisissa tyttölasten kanssa.

Viisi käytännön vinkkiä

1. Anna lapsen leikkiä, millä hän haluaa. Lelut ja kiinnostuksenkohteet eivät ole sukupuolittuneita, paitsi ehkä mielissämme. Jos tyttö tahtoo vaikkapa joululahjaksi lelun, jonka aikuiset mieltävät ”poikien leluksi,” se hänelle suotakoon. Ei niin ikään ole tarpeen tehdä siitä sen kummempaa numeroa. Suodaan tytöille oikeus kiinnostua esimerkiksi autoista, dinosauruksista ja tähtitieteestä arvottamatta tytön kiinnostuksen kohteita suuntaan tai toiseen. Samalla tapaa myös ”tyttömäiset” lelut ovat täysin suotavia, eikä niistä tarvitse tehdä numeroa.

2. Kannusta tyttöjä leikkeihin; niihin hurjempiinkin. Perusturvallisuus täytyy toki pitää mielessä, mutta tyttölapset eivät ole hauraita tai lasisia. Puissa kiipeily, pyörällä rällääminen ja pusikoissa rämpiminen ovat hauskaa tekemistä kummallekin sukupuolelle. Leikkiessään lapsi myös oppii paljon omista rajoistaan ja kyvyistään, ja pääsee koettelemaan niitä. Pakottaa ei toki pidä, mutta sallitaan tyttöjenkin kokeilla ja olla riehakkaita, jos he näyttävät tällaisista aktiviteeteista pitävän.

3. Tytöistä puhutaan jo hyvin pienestä pitäen ”somina” tai ”kauniina.” Lapset ovat tietenkin suloisia. Kannattaa silti miettiä, sanommeko samalla tavalla poikalapsiakin “komeiksi” tai “hyvännäköisiksi” – luultavasti emme. Naisten elämässä ulkonäöllä on ylipäätään korostetun suuri merkitys. Tätä kannattaa miettiä jo varhaislapsuudesta alkaen. Jokaisella lapsella on kykyjä, lahjoja, ja piirteitä, jotka eivät ole kytköksissä ulkonäköön. Keskity niihin sen sijaan, että kertoisit tyttölapselle ensin, kuinka kaunis tämä on.

4. Mieti myös sitä, kuinka puhut sekä itsestäsi (jos olet nainen) että muista naisista (olit sitten nainen tai mies) tyttölapsen läsnä ollessa. Ymmärrämme paljon jo hyvin pieninä ja olemme taipuvaisia imemään vaikutteita aikuisten asenteista ja sanoista. Se, kuinka esimerkiksi äiti suhtautuu omaan vartaloonsa, heijastuu usein vahvasti siihen, minkälaiset kasvonpiirteet, vartalon ja painon tyttö kokee ”sallituiksi” naissukupuolelle. Suurimmalla osalla meistä lienee heikot hetkemme, jolloin oma keho ei syystä tai toisesta miellytä. Näistä ei kuitenkaan tarvitse suureen ääneen puhua tytön katsoessa ja kuunnellessa vierestä. Sekin vaikuttaa, millä tavoin puhumme vaikkapa TV:ssä esiintyvistä naishahmoista. Ei ole tarpeen arvostella ulkonäköä ja näin taas vahvistaa käsitystä siitä, että on jokin tietty oikea tapa olla ja näyttää naiselta. Naisen arvon ei tulisi olla sidoksissa tämän käytökseen, ulkomuotoon tai -näköön, opetetaan se jo tyttölapsille.

5. Internetin kukoistuskautena on ymmärrettävästi vaikeaa olla antamatta lapselle älylaitetta. Nettikielto ei varmaankaan ole näinä päivinä enää toimiva tai realistinen keino. Siitäkin huolimatta voisimme yrittää paremmin ymmärtää sitä, millaiseen kuvastoon ja sanastoon lapset törmäävät aivan sallituillakin nettisivustoilla. Moni somevaikuttaja käyttää vahvoja filttereitä ja ehostaa muutenkin itsensä lähes tunnistamattoman näköiseksi. Aina, kun siihen on mahdollisuus, kannattaa muistuttaa tyttöjä siitä, että tällaiset kuvat eivät millään muotoa vastaa todellisuutta naisista.

Vastapainoksi voi vaikkapa lähteä uimahallireissulle: siellä näkee monenlaisia naisvartaloita. Suoratoistopalveluistakin löytyy lukuisia eri sarjoja ja elokuvia, joissa ei tukeuduta stereotyyppisiin käsityksiin tyttöydestä ja naiseudesta.

Yhteiskunnan sisäiset ennakkoasenteet ovat usein vahvoissa kantimissa, eikä niiltä lopulta kukaan tule välttymään. Kenties näitä käytännön vinkkejä seuraten kuitenkin jokunen tyttö kasvaisi hieman rohkeammaksi ja näkisi itsensä ennen kaikkea tärkeänä yksilönä ja ihmisenä sen sijaan, että hän kokisi valtavaa painetta mukautua tietynlaiseen naisen muottiin. Annetaan tyttöjen leikkiä ja koetella rajojaan ja sallitaan heillekin epäonnistumisia. Täydellisyyden tavoittelulla ja epärealistisilla odotuksilla näytämme lopulta vain haittaavan tyttöjen itsetunnon kehittymistä ja uskallusta ottaa riskejä. Pyritään näistä asenteista ja odotuksista yhdessä eroon.

Kirjoittaja on Naisten rintama ry:n jäsen

(1) TedTalk -luento “Teach girls bravery, not perfection”, Reshma Saujani, 28.3.2016 https://www.youtube.com/watch?v=fC9da6eqaqg&ab_channel=TED