Vaaleissa äänestäminen ei ole helppoa naisasianaiselle 2020-luvulla
Eduskuntavaalit käydään Suomessa sunnuntaina 2.4.2023. Kuten aiemmissakin vaaleissa, äänestyspäätös muodostuu vaikeaksi vasemmistolaisittain suuntautuvalle naisasianaiselle. Vasemmistoon luettavat puolueet – SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto – puolustavat kyllä julkisesti feminismiä, ja ovat menneellä hallituskaudella saaneet aikaan myös naisten kannalta hyviä uudistuksia, kuten seksuaalirikoslain…
Pohdintaa naisvaltaisten alojen tilanteesta Suomessa
Useilla naisvaltaisilla aloilla on Suomessa meneillään kriisiin verrattava tilanne. Koronapandemia ja siihen liittyvät rajoitteet ovat pahentaneet entisestään tilannetta aloilla, jotka olivat jo pandemiaa ennen ongelmissa. Erityisen vaikeaa on sosiaali- ja terveysalalla, mutta tietyillä myös palvelualoilla ja jopa korkeakoulutettujen keskuudessa on…