• Naisten Rintama

    Naisasianaiset ja nykyaikainen noitajahti

    Lainvalmistelun asiallisen kommentoimisen tulisi demokraattisessa yhteiskunnassa olla mahdollista ilman pelkoa siitä, että kritiikin esittäjä joutuisi kohtuuttomaan asemaan. Translain valmistelusta kriittisiä näkökulmia esittäneitä tahoja kuitenkin leimattiin laajasti oikeistokonservatiiveiksi ja naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien vastustajiksi – jopa silloin, kun järjestöt ajavat naisten…

  • Vieraskynä

    Pornon normalisointi on haitallista naisille

    Viime vuosina suomalaisessa mediassa on normalisoitu pornoa ja seksiteollisuutta. Pornosta on esitetty siihen positiivisesti suhtautuvia televisio-ohjelmia (1, 2), ja tunnetut suomalaiset ovat tunnustautuneet julkisesti aikuisviihdesivusto Onlyfansin sisällöntuottajiksi (3, 4) ja käyttäjiksi (5). Samalla on kuitenkin uutisoitu esimerkiksi siitä, että maailman…

  • Vieraskynä

    Olen nainen, jolla ei ole kohtua

    Minusta ei koskaan tullut äitiä. Syyt ovat moninaiset ja olen joutunut käsittelemään niitä vuosien varrella useita kertoja. On aina jokin uusi kohta elämässä, jossa lapsettomuus tulee vastaan – yleensä, kun sitä odottaa vähiten. Kohtuni poistettiin monenlaisten terveysongelmien vuoksi. Se alleviivaa…

  • Naisten Rintama

    Miksi perustimme Naisten rintama ry:n

    Viime vuosina yhä useampi naisjärjestö on tunnustanut toiminnassaan sukupuolen moninaisuuden, ja sisällyttänyt jäsenikseen tai toimintansa kohteiksi paitsi naiset, myös naisiksi itsensä kokevat. Tämä ilmaistaan usein niin, että järjestöt ottavat jäsenikseen naisia itsemäärittelyä kunnioittaen. Me, Naisten rintaman perustajat, koimme, että nämä…